Otsikko kiteyttää hyvin tämän hetkisen olotilani. Ja syy siihen on eilen mainitsemani projekti. Kyseessä oli/on siis kolmen-neljän tunnin luontoretki, jota olimme jo kuukausien ajan valmistelleet pienellä työryhmällä. Koulun juttuhan tämä on, mutta siinä mielessä erikoinen, että meillä on oikeita asiakkaita.

Tänään oli ensimmäinen toteutuskerta ja meillä oli kokonaista kolme asiakasta :) Siinä suhteessa hyvä, että pelkäsimme, ettei kukaan tulisi. Retkellemme kun ei ollut minkäänlaista ennakkoilmoittautumista. Meni kyllä todella hyvin, sää oli täydellinen, asiakkaat mukavia ja me oppaatkin osasimme asiamme. Loistava juttu. Mukavana lisänä retkelle olivat laiduntavat hiehot (reitti kulki maisemanhoitolaitumen läpi). Uteliaita kavereita.

Itse oli yllättynyt, miten vähän loppujen lopuksi jännitin etukäteen. Yön nukuin melko hyvin, kevyesti kylläkin (olin laittanut puhelimen laturiin illalla ja yöllä näin unta, ettei puhelin latautunut kunnolla, vaan jouduin vähän väliä heräämään ja tarkastamaan... Todentuntuinen uni, sillä aamulla todella luulin heräilleeni puhelinta katsomaan). Aamulla, koulussa ennen lähtöä, jännitykseni purkautui liiallisena aktiivisuutena, höpöttelin kavereille, nauroin... Hysteerista toimintaa siis. Olen huomannut reagoivani näin, jos jännitän.

Tällainen on hyvää harjoitusta tulevaa työelämää varten. Ohjelma pyörii kuukauden ajan, kerran viikossa. Meillä on sen verran iso työryhmä mukana tässä, että yksi ryhmä saa vetää ohjelman vain kaksi kertaa. Eli kahden viikon päästä on taas meidän vuoro.

Niin, se kuva on Naapurinvaaralta (Sotkamosta), jossa kaikki tämä tapahtuu.