Minuahan ei talvella, lumien aikaan siis, saa pyörän selkään, ei sitten millään. Kävelen mieluummin. Nyt kevät kuitenkin on jo niin pitkällä, että kävelytiet ovat täysin sulat. Siinä hävisi syyni koulumatkapyöräilyn välttämiseen. Eilen nousin ensimmäistä kertaa tänä keväänä pyörän selkään - ja tänä aamuna sen kyllä huomasi! Tahtoo siis rivien välistä kysyä, miksi satulat eivät ole paremmin pehmustettuja. :) Noh, huomenna on helpompaa.

Muutenkin pyöräilyn aloittaminen pitkän kävelyrutiinin jälkeen tuntui hieman oudolta. Ympäristöään on katsottava jotenkin eri tavalla. Sujuvan väistelyn jalo taitokin pitää taas muistella uudestaan. Ettei aivan valittamiseksi menisi, on totuuden nimessä mainittava se ajansäästö, jonka pyöräilyllä saavuttaa.

Pyörä oli siis ollut koko talven varastossa, monien muiden tämän kerrostalon asukkaiden pyörien kanssa. Telinepaikkaa en ollut löytänyt, joten pyörä oli jalkansa varassa. Ja se jalka... ei aivan niitä tukevampia. Jotenkin tuntuu, että pyörä oli talven aikana kaatunut, sillä valoon menevät johdot (terminologia hallussa) olivat iloisesti irronneet. Toinenkin asia oli rempallaan: ketjujen muovinen suojus oli katkennut. Tästä en kyllä tiedä, milloin näin oli päässyt käymään, huomasin sen vasta tänä aamuna. Ei kyllä haittaa hirveästi ajamista.

Yllä mainitusta voisi viritellä keskustelua isäni kanssa. Meidän iskä kun korjaa melkein mitä vain :)

727097kjhd9gidla.gif