Univelat on nukuttu pois, joten energiaa riittää kertaamaan menneiden päivien tapahtumia. Kajaanin Runoviikko 2009 tämän kesätyöntekijän kokemana.

Minulla ei ollut varsinaisesti annettu mitään tiettyä tehtävää tapahtuman ajaksi. Varsinkin ensimmäisinä päivinä niitä ei kuitenkaan tarvinnut keksiä. Kaikenlaista pientä ilmaantui tasaisin väliajoin: taitelijoilla, vierailla ja talkoolaisilla oli asiaa ja kysymyksiä, viimeisiä käsiohjelmia tehtiin, lehdistötilaisuuden kahveja keitettiin ym.

Muina aikoina olin apuna kirjamyynnissä. Oli meillä sinne erikseen palkattuja tyttöjäkin ja hyvin he hommansa hoitivatkin. Kiireisinä aikoina ylimääräinen käsipari ei ollut kuitenkaan haitaksi, varsinkin kun yksi myyjistä oli koko tapahtuman ajan sairas eikä siis koskaan päässyt paikalle.

Vaikka myyntityö ei ole lempipuuhaani, viihdyin kirjamyynnissä. Siellä tapasi paljon ihmisiä ja toisaalta se oli paikka, josta tultiin usein kysymään neuvoa. Kirjamyyjät eivät tietenkään tienneet paljoa muusta kuin kirjamyynnistä, joten minä vastailin kysymyksiin ja selvitin asioita, jos en heti vastausta tiennyt.

Näin senkin, miten tavallisesti aivan sivistyneesti käyttäytyvät ihmiset kirjaimellisesti hyökkäävät päälle kun loppuunmyydyn näytelmän lisäpaikkoja myydään ovella minuutteja ennen näytelmän alkua. Työkaverini antoi liput ja minä keräsin rahat (pitäen samalla kirjanpitoa myydyistä lipuista). Kaikki kuitenkin pääsivät näytelmää katsomaan. Jos kiinnostaa tietää, mistä esityksestä oli kyse, saa tehdä itse hieman selvitystyötä: katso Runoviikon viimeisen päivän kohdalta. Luulen, että ensimmäinen arvauksesi osuu oikeaan.

Moni esityksistä oli loppuunmyyty ja muutenkin kokonaisuutta kehuttiin hyväksi. Itsekin kävin katsomassa muutaman esityksen. Ostin myös kaksi kirjaa (henkilökuntahinnalla tottakai), ensimmäiset runokirjat hyllyyni. Olisin halunnut myös ostaa muitakin kirjoja, mutta ne myytiin loppuun. Joten jos joku haluaisi ostaa minulle paremman lahjan puutteessa kirjan (ei kun minulle voi ja kannattaa aina antaa kirja lahjaksi), ilahtuisin kovasti Sinikka Nopolan kirjasta Miksi emme totu pystyasentoon ja myös hänen muusta tuotannostaan aikuisille. :)

Enpä tosiaan olisi uskonut, miten hyvin viihtyisin tällaisessa työssä. Harmi vain, että en voi ensi vuonna saada samaa paikkaa. Olen siinä käsityksessä, että nämä kaupungin kesätyöpaikat ovat sellaisia, että samoja henkilöitä ei palkata heti uudestaan. Toisaalta hyvä muille, muttei minulle. Työnantajalta saamani palautekin oli hyvää, joten olisin enemmän kuin valmis samaan pyöritykseen tulevinakin kesinä.