Sitä kai se on, itsekseen puhuminen. Olen viimeaikoina huomannut puhuvani itselleni tavallista enemmän. Kommentoin tekemisiäni tai ylipäätänsä itseäni, niin hyvässä kuin pahassa. En toki koko ajan, mutta silloin tällöin. Tätä teen vain kun olen yksin.

Toinen muoto itsekseen puhumiselleni ovat satunnaiset lyhyet kommentit, jos jotain yllättävää sattuu tai jos teen jotain väärin. Siis tyyliin "eihän mun tästä pitänyt mennä". Tällaisia lausahduksia kuulee suustani esimerkiksi kaupassa. Ja kuulee, jos kuulee, puhun melko hiljaa.

Oliverillekin puhun, mutta tämähän on normaalia, onhan? Lemmikithän lasketaan järjellisiksi juttelukumppaneiksi? "Mitä sä puuhaat Oliver, eikös äiti ole kieltänyt niiden pinnojen syömistä?!"

Asun yksin, joten tällä voisi kai osaltaan selittää tapaani. En ole ainoa lapsi, joten siitä ainakaan ei voi olla kyse. Ehkäpä osaltaan jäsennän maailmaani näin, sillä monesti vain havainnoin ympäristöäni, ihmettelen ääneen.

                679756vtql6ozj6a.gif679756vtql6ozj6a.gif