Ilmassa havaittavissa pientä kyllästymistä tähän blogin pitämiseen. Mutta kyllä se innostus kohta taas löytyy, on aina löytynyt. Siihen auttavat ihanat blogiystäväni, kuten Saimiri, jolta sain näin suloisen tunnustuksen, hänen itsensä tekemän:

1240162993_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Arvatkaapa mitä tämä nainen on tehnyt. Kuntoani olen alkanut kohottamaan. Ennen työharjoittelun alkua pystyin pitämään jonkinlaista kuntoa yllä koulumatkoilla (noin 3 kilometriä suuntaansa), mutta nyt työmatka on 30 kilometriä, joten autolla mennään. Toki töissä tulee liikuttua joinain päivinä paljonkin, mutta silti.

Aloitin pikkuhiljaa joitain viikko sitten, kävelin pari-kolme kertaa viikossa vajaan tunnin lenkkejä. Nyt olen viikon ajan vaihtanut kävelyn hölkkään, lenkkien pituus vajaat puoli tuntia (en vielä hölkkää koko matkaa, välillä kävelyä). Ja näiden lisäksi satunnaisia kotijumppia lihaskunnon parantamiseksi. Kunnon kohotus siis tavoitteena, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten haluaisi samalla myös eroon muutamasta sentistä vyötärön tienoilta.

On olemassa mahdollisuus, että mielenkiinto ei riitä pitkään. Ajattelin, että jos kerron kaikelle kansalle (niin, minullahan on suuri lukijakunta) uudesta harrastuksestani, niin on suurempi kynnys sen lopettamiseen. Katsotaan toimiiko :)

Mitään kalliita hankintoja en ole tehnyt, ettei vain tulisi hankittua turhaan. Sykemittari olisi kyllä tarpeen, mutta en ole vielä vakuuttanut itseäni sen hankinnan pitkäkestoisesta hyödystä.

Oparin kirjoittaminen edistyy hitaasti, mutta edistyy, eli toivoa valmistumisesta on. Olen päättänyt tehdä oparia kesällä, joten sillä taidan vakuuttaa itselleni, ettei vielä ole kiirettä. Toisaalta, kesällä ei saa ohjausta, joten ennen kesää on oltava sisältö hahmotettuna, jotta työskentely kesällä voi onnistua. Ohjaajallani on käsitys, että olen ahkera ja en millään haluaisi rikkoa tätä hänen -myönnettäköön- liian imartelevaa käsitystä minusta.

Kevät yrittää tulla Kainuuseen, vaikka tänäänkin satoi hieman lunta.